Kiipeämässä Mount Fujille

Lähdin eilen Fujille katsastamaan tämänaamuista auringonnousua. Ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni, kun perhe oli vielä Suomessa, ja testata millainen vuori Fuji oikein on.

Valitsin pisimmän reitin, Gotembaguchin, jossa kiipeämistä tuli 900 m enemmän kuin muilla reiteillä. Mutta samasta syystä reitillä oli väljää toisin kuin suosituimmalla reitillä, jota kulkee 300.000 ihmistä vuosittain (lähinnä heinä-elokuussa ja varsinkin nyt elokuun puolivälin loma-aikaan).

Kohtasin lieviä alkuvaikeuksia jo ennen lähtöä. En löytänyt mistään termariani. Ja junassa oli paikkoja vain tupakkavaunuun (enää "vain" 50% japanilaisista miehistä tupakoi!). Ostin uuden termarin puoli tuntia ennen retkeilykaupan avautumista ja konduktööri löysi minulle paikan tupakoimattomasta vaunusta, joten reissu alkoi kuin alkoikin sujuvasti.

Otin asemalta bussin Fujin juurelle, puurajalle 1440 m korkeuteen. Karttaa ei ollut, mutta polku vei ylöspäin. Tunnin kapuamisen jälkeen ilma viileni ja taivas aukeni. Suomipoika kaivoi repustaan säänmukaiset varusteet, mutta sääliksi kävi niitä raukkoja japanilaisia vaeltajia, jotka yrittivät suojautua kertakäyttösadetakeilla. Lähimpään suojaan oli matkaa tunti. Ukkonen paukkui ympärillä (en voi edes sanoa että yläpuolella, koska olin pilvessä!) ja rakeita tuli puolessa tunnissa enemmän kuin olen eläessäni nähnyt. Pakko oli välillä pysähtyä ja kyykistyä odottamaan salamoinnin loppua.

Sää selkeni ja matka jatkui joutuisasti. Kaikissa kartoissa ja reittikuvauksissa oli mainittu muutama maja 2000 m ja 2500 m korkeudella. Joku siellä olikin, mutta käärittynä piikkilankaan, joten en paljon pysähdellyt. 4,5 tunnin kiipeämisen jälkeen tulin vihdoin avoimelle majalle ja ensimmäiselle maamerkille 3100 m korkeuteen - olin ylittänyt itseni ja edennyt nopeammin kuin uskalsin odottaa. Sisään majaan ei ollut asiaa jos ei jäänyt yöksi (40 euroa) tai ostanut sapuskaa. Siispä Suomipoikapa istui ulos ihailemaan maisemia, kaivoi repustaan fleeceasun ja rupesi syömään lämmintä kanttarellikeittoa ja kylmäsavustettua poroa!

Koska oli vielä valoisaa ja voimiakin yllättävästi jäljellä, jatkoin matkaa lähempänä huippua oleville majoille. Reilun tunnin kuluttua saavuin ylimmälle majalle 3400 m korkeuteen, johon jäin yöksi. Lähdöstä oli kulunut vajaa 6 tuntia sisältäen syömätauon ja ukkosen aikana kykkimisen. Askelmittari näytti 14717 ylämäkeen otettua askelta. Olin nollannut mittarin 6590 asvaltilla tallatun askeleen jälkeen - kotoa kaupan kautta metroon, vaihto lähijunaan, palloilua maailman vilkkaimmalla asemalla etsien oikeaa junayhtiötä, kiireesti retkeilykauppaan, takaisin asemalle, vaunun vaihto junassa, lounas ja vesipullojen osto ennen lähtöä vuorelle. Mies ja jalat kaipasivat jo lepoa.

Maja oli yllättäen halvempi (35 euroa) kuin alempana sijainnut. Se muistutti lähinnä Lapin autiotupaa, jossa oli keittiöhenkilökunta paikalla. En täälläkään ostanut paikallisia pöperöitä, vaan söin omiani. Varsinkin kotoa kaapista yllättäen löytynyt kahvikaakao teki gutaa! Sain huonosti nukuttua pari tuntia kovalla tatamilla ja kostean ylipaksun täkin alla. Keittiöhenkilökunta päästi kylmän kissankin kaminaan. Niin ja kenkiä ei saanut jättää kaminan viereen vaan ne piti ottaa oman sänkynsä päätyyn muovipussissa (ei ainoastaan minun mehukkaita kenkiäni vaan kaikkien). Märkä kenkä ei muovipussin sisällä viileässä majassa tietenkään kuivu!

Heräsin 3 tuntia ennen auringon nousua. Luulin että mökissä alettiin heraillä, mutta väki ramppasikin vain vessassa. Minua houkutteli tähtikirkas kuutamoyö. Se tiesi pakkasta, joten kaikki vaatteet päälle ja huipulle juomaan jokapäiväinen kuuma kahvikaakao! Mutustin ensin kuivamuonaa aamiaseksi ja keräsin tavarani. Sillä aikaa kuu ja tähdet menivät pilveen, samoin minä. Otsalampusta ei ollut enempää hyötyä kuin auton pitkistä valoista lumipyryssä - näin vain sumun selvemmin. Onneksi polkua reunusti köysi eikä eksymään päässyt.

Tunti ennen auringonnousua eteeni tuli Torii - japanilainen portti. Olin siis huipulla! Lähdin etsimään sopivaa paikkaa maisemien ihailuun. Muita ei vielä näkynyt, joten jouduin valitsemaan paikan orastavan sarastuksen ja näppituntuman perusteella. Sumu oli hälvennyt ja pilvinen taivaanranta näkyi! Pienen nyppylän laella oli parin isomman kiven muodostama tuulensuoja, johon jäin hörppimään kuumaa juomaa ja odottamaan auringonnousua. Kohta otsalamppuja alkoi näkyä jonoina ja huippu täyttyi japanilaisista. Aurinko nousi pilven takana, mutta kyllä sekin oli kipuamisen arvoinen maisema.

Löysin vihdoin kännykälle kenttää (3770 metrin korkeudessa on tietysti tukiasema!) ja soitin Riikalle hyvät yöt. Sitten odottelin postikonttorin avautumista (3770 metrin korkeudessa on tietysti postikonttorikin!) ja lähetin kortin isovanhemmilleni, joilta olen perinyt halun kiivetä korkeisiin paikkoihin ja laskea askeleet - 17271.

4 tunnin laskeutuminen oli tappavan tylsää! Ensin 600 m kuukiviä ja sitten yritä kuvitella 1500 m syvä soramonttu ja piirrä polku pohjalle suorinta tietä.

Menen varmasti toistekin, otan varmaan perheenkin joskus mukaan, mutta ikinä en enää tule samaa reittiä alas!

Samu