Honda Welcome Plaza

Kävimme tapaamanssa vanhaa tuttuamme, Asimoa, joka olikin "kasvanut sitten viime näkemisen" tai oli uudempi versio. Se pystyi tanssimaan hulaa ja juoksemaan.

Saimme molemmat olla formulassa. Mutta emme saaneet ajaa sitä. Formulan ohjaamo oli pieni ja pitkä. Isi ei saanut kokeilla, koska oli yli 160 cm pitkä ja yli 60 kg painava. Tuntui kuitenkin että ajoin sitä oikeasti ja päästelin menemään hampaat irvessä.

Sitten kokeilimme vielä moottoripyöriä. Oikeiden motskareiden päälle oli tosi kiva kiivetä! Opimme, että äidin skootteri kulkee yhdellä litralla 75 km, mutta sillä ei pääse yhtä lujaa kuin isommilla motskareilla.

Katselimme isolta screeniltä formulaa kunnes tuli nälkä ja lähdimme kotiin. Kotona katsoimme kisan loppuun ja söimme. Harmitti että emme olleet loppuun asti katsomassa Hondan showroomissa, koska olisimme voineet hurrata kahdelle suomalaiselle palkintopallilla!

Oskari ja Aura

Kiireinen syyskuu

Syyskuu on ollut kiireinen ja blogin kirjoittaminen on meinannut unohtua.

Ehdimme sentään elokuun puolella käydä vuoristossa, missä lapset opiskelivat pari päivää suomenkieltä Suomi-koulun leirillä, jolloin Samuli pääsi yhdeksi päiväksi vuorille vaeltamaan. Riikka opetti leirillä, joten vaeltelu jäi vähemmälle...

Lapsilla alkoivat koulu, harrastukset ja arjen kiireet, joka-aamuinen lounaan valmistus vie uskomattomasti aikaa. Suomalainen kouluruokailu on arvossaan näiden aamujen jälkeen. Olemme sentääm ehtineet hieman leikkiä turistejakin ja nauttia Tokiosta (kaiken helteessä kärvistelyn ohella).

Ystävämme Petri kävi parin päivän vierailulla Osakan kisojen jälkeen ja kävimme hänen kanssaan Kamakuran temppeleitä katsomassa.

Samulilla oli viikon työmatka Suomeen ja sen perään budjetointi- ym. työkiireet.

Olemme myös ihastelleet japanilaisten elonkorjuujuhlaa, jonka aikana jokaisen paikallisen temppelin väki kantaa pikkupyhättöä kovalla metelillä ja tohinalla (samalla kun muutama jarruttaa edistymistä panemalla täysillä hanttiin). Kuvastaa hyvin japanilaisen työyhteisön toimintaa...

Riikan paras Japani-ystävä Janet lähti takaisin Etelä-Afrikkaan ja heidän perheensä kanssa nautittiin vielä viimeisistä kesäpäivistä Tokiossa.

Riikka ja lapset ehtivät myös viettää yhden lomapäivän akvaariossa Kasai Rinkai-puistossa. Japanilaisilla lapsilla oli silloin koulua, ja ryhmät kulkivat kouluhatuissaan. Kansainvälisillä koululla on viisas tapa pitää lomia sellaisina aikoina kun japanilaiset ovat koulussa, jolloin nähtävyydet eivät ole ruuhkaisia. Kun taas japanilaisilla on pyhäpäivä, on lapsilla useinmiten normaali koulupäivä - mikä on hyvä, koska kaikkialla on tungosta. Samuli voi tällöin pitää tarpeellisen vapaapäivän Riikan kanssa kahdestaan (tai käydä töissä ja nauttia rauhasta kun konttori on autio, mutta pääkonttori töissä). Yleensä kuitenkin kansallisen vapaapäivän vietto on kaikilla työntäyteinen...

Hauskaa syksyä! Kuulumisiin lokakuussa!

ROSA

Outo olo?

Jos joku on miettinyt oliko meidän (tai ainakin minun) vaikea tulla kesäloman jälkeen takaisin Tokioon, niin vastaus on kyllä! Tosin "outo olo" hälveni nopeasti saavuttuamme kotiin, mutta onhan se niin, että Suomen viileyteen ja tilaan tottuneelle ihmiselle on välillä vaikeaa jaksaa jatkuvaa toisten ihmisten läsnäoloa. Koskaan et ole yksin, et metroissa, kaupoissa tai kaduilla.

Ja tämän kuvan mukaan yksin ei tarvitse olla myöskään uima-altaissa! Onneksi emme hakeutuneet rentoutumaan tuonne Summerland-nimiseen vesipuistoon, jossa kuva on otettu. Taitaa olla rentous kaukana, ainakin japanilaisten loma-aikana elokuussa.

Toisaalta, koska kaikki ulkouimapaikat suljetaan joko heti 1.9. tai sitten viimeistään syyskuun puolivälissä, on parasta käydä uimassa hyvissä ajoin! Tosin kai tuo Summerland on auki vuoden ympäri. Mutta nähtyäni tämän kuvatuksen, en aio koskaan edes harkita sinne lähtemistä. Raja ihokontakteissa menee tässä!

Riikka

ps. lisää kuvia Metropolis lehdessä

Tokyo Bay Hanabi

Palasin eilen Tokioon, joka on kuuma kuin pätsi. Tulee väistämättä mieleen biisi:

Hot town, summer in the city
Back of my neck getting dirty and gritty
Been down, isn't it a pity
Doesn't seem to be a shadow in the city

All around, people looking half dead
Walking on the sidewalk, hotter than a match head

But at night it's a different world...

Tänään illan pimentyessä kymmenet tuhannet ellei peräti sadat tuhannet Tokiolaiset vaelsivat Tokionlahden rannalle katselemaan ilotulitusta, joka olikin näkemisen arvoinen.

Elokuu on ollut toistaiseksi historian toiseksi kuumin, keskilämpötila 29,4'C (siis mukaan lukien yölämpötilat). Ilmastonmuutos näkyy ja tuntuu. Kun kaikki paikat on betonoitu ja asvaltoitu, lämpösaareke efekti vain lisää kuumuutta. Ilmastointilaitteet viilentävät sisätiloja, mutta niiden hukkalämpö pusketaan ulkoilmaan joka kuumenee enemmän. Autojen konepellit hohkavat järjettömän kuumina metrinkin päässä, kun ohitan ruuhkassa matelevia tai tyhjäkäynnillä seisovia autoja fillarilla. Yli 30'C ei asvalttiviidakossa ole kovin miellyttävä, mutta fillarissa sentään tuuletus pelaa kun malttaa polkea hitaasta.

Laulun suomentajakin on osunut oikeaan:

Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä
Polttaa asfaltti ja tiili, hengityksen täyttää pöly sekä hiili
Autojen pakokaasu huumaa
Kadulla on kuumaa, kadulla on kuumaa

Katu kuuma kaupungin
Mä vaikka kärsinkin
Miksi sen silti hylkäisin
Koska voi saapua myöhemmin taas rakkain
Joka tuo illan viileyden
Viilentää yksin hän saattaa, kesäkadun, tulikuuman kesäkadun

Riikka ja lapset tulevat viikon päästä, toivottavasti he tuovat tullessaan illan viileyden!

Samu

Onnela

Kävimme Timpan mökillä, Onnelassa, matkalla Savonlinnaan.

Ja varsinainen Onnela se olikin, kyllä Järvi-Suomen maisemissa silmä ja mieli läpäävät. Järvi oli heti rannassa, sauna lämpemee puilla, valoisaa pitkälle aamuyöhön asti, aamu-uinti virkistää, ei kiire minnekään, ystäviä, ruokaa ja viiniä, iltanuotio, ...

Puita ja taloja on käänteisessä suhteessa Tokioon nähden - puita miljoonia, taloja muutama siellä täällä. Vankka peruskallio eikä taifuuneja tai maanjäristyksiä.

Samu

Juhannuskierros Japanissa

Siitä asti, 90-luvun lopulta, kun naapureinamme asui Ogiharan suomalais-japanilainen perhe, olimme pitäneet Japanin matkaa mielessä. Matkan mahdollisuus tuli, kun Samuli sai Vaisalan pestin Tokioon. Kun Riikka ja lapset tulivat Suomeen, jäi taloon meille tilaa ennen kuin Timon armeija alkaa.

Yhdeksän tunnin lento oli melko uuvuttava. Kävimme myöhäisellä lounaalla talon lähellä olevassa ”ranskalaisessa”ravintolassa. Arvaamalla tilattuna ruokana Aino sai merileväsalaattia ja Timo ja Jukka nuudeleita, joiden liharuokana oli alle sentin mittaisia matoja. Ensimmäinen ilta tutustuttiin taloon ja grillattiin pihvit talon kattoterassilla katsellen Tokion valoja.

Toisena päivänä aloitimme kaupunkikierroksen kaupungintalon turistitoimistosta ja sen 45 kerroksen näköalatasanteelta Shinjukussa. Jos ilma olisi ollut kirkas, Fuji vuorenkin olisi pitänyt näkyä sieltä. Lounaan nautimme paikassa, jossa se maksettiin ravintolan ulkopuolella automaattiin ja painettiin annoksen kuvan kohdalla nappia ruokalipukkeen saamiseksi. Ravintolan kassa on kokonaan automaatissa ja sisällä vain syötiin. Helppoa näin merkkejä ja kieltä osaamattomalle. Tällaisten ravintoloiden hinnat ovat kohtuullisia. Annos on 3-5 Euroa.

Kolmantena päivänä, aamuvarhaisella otimme Samulin johdolla metron kohti kalatoria, joka on ehkä maailman suurin kalan tukkutori. Näimme suurten tonnikalojen paloittelua ja monenlaista kalaa ja äyriäistä ennen kuin ostajat ovat vieneet ne mukanaan. Ainon mitta kalojen katselussa täyttyi, kun myyntipöydällä oli samanlaisia kilpikonnia, kuin meidän kotieläimemme Pakilassa.

Neljäs päivä valkeni aurinkoisena Finland Villagessa, Koumin kylässä Yatsugataken vuoristossa. Samuli tunsi patikkareitin ylös vuorille. Reitti alkoi pienen kylpylä – majatalon vierestä ensin puron vartta kulkevaa kivistä polkua ja myöhemmin melko uutta metsäautotietä. Autotien loputtua jatkui taas polku puron vartta pitkin. Timo nopeimpana kävi kääntymässä n. 2000 m:n korkeudella. Me hitaammat jäimme pari sataa metriä alemmaksi. Kylpylään palattuamme nautimme japanilaisen kuuman kylvyn rikkipitoisessa yli 40 asteisessa vedessä.

Illalla alkoivat suomalais-japanilaiset juhanusjuhlat. Päivän aikana kyläläiset olivat rakentaneet paikallisen sahan kuoripuista ja kutterilastuista kaksi kokkoa, toisen järven päälle lautalle. Tien varsille ja järvelle oli tuotu ainakin tuhat värikästä vahasta tehtyä kynttilälyhtyä, joihin illan pimentyessä sytytettiin tuikut. Näyttämön katolla oli Suomen ja Japanin liput.

Viides päivä oli taas sateinen. Oli uskomaton näky herätä klo 9 ja huomata että järjestäjät olivat viimeistä roskaa myöten siivonneet koko juhlakentän. Vain hiukan savuava kokon pohja paljasti sen että yöllä oli kokkoa poltettu. Juhlapaikan järjestelyt tehtiin lähes huomaamatta kun olimme patikoimassa ja konsertissa ja yhtä huomaamatta paikka oli taas siivottu.

Tarkoitus oli paluumatkalla nousta ihailemaan Fuji vuorta. Vuori toki pysyi piilossa koska satoi koko päivän. Ajoimme ylös saman reitin, jonka Samuli oli noussut polkupyöräkilpailussa pari viikkoa aikaisemmin.

Kuudes päivä. Kioton ”ryokan” oli melko lähellä asemaa, vanha ja jo hiukan ränsistynyt. Huoneessa oli tatamien päällä futonit, valmiiksi avatut patjat sänkyinä, matala pöytä ja sen vieressä tyynyt istuimina. Onneksi Jukan ja Leenan huoneessa oli myös pieni pöytä ja tuolit ikkunan edessä siirrettävien seinäkkeiden takana.

Olimme huomanneet oppaasta että joka kuun 25 päivä pidetään Kiotossa kirpputori Kitano Temmangi temppelin puistossa. Vieressä oli lisäksi Kinkakuji temppeli, jonka vasta uusittu kultainen pagodi oli kieltämättä aika vakuuttava. Muutama geisha nähtiin, mutta taisimme ohittaa tärkeimmät hupikorttelit. Erään "antiikkimyymälän" kohdalla Leena huomasi korissa useampia käteviä pitkiä kenkälusikoita, otti yhden ja kysyi hintaa. Omistaja oli vilpittömän hämillään, koska se olikin perheen omaa käyttötavaraa, kuten viereiset sateenvarjot.

Seitsemäs päivä aloitettiin opaskirjan mukaisella kävelykierroksella Gionin alueen temppeleitä katsomaan. Matka Kiomizun temppeleille kulki suuren hautausmaan halki. Joka maalla on todella oma hautausmaa kulttuurinsa ja japanilainen harmaakivinen hautausmaa on askeettisuudessaan omaa luokkaansa. Jaksoimme kävellä yhteen menoon Chionin temppelin portille, jonka sanotaan olevan Japanin suurin temppeliportti.

Iltapäivällä oli vajaan parin tunnin junamatka Hiroshimaan. Kun kaupat oli katseltu, poikkesimme päivälliselle ravintolaan, jossa ei ollut mitään ruokalistaa englanniksi. Aino ja Timo onnistuivat tilaamaan kohtuulliset ruoat. Jukka ja Leena yrittivät selittää haluavansa kalaruokaa. Eri ruoka-aineita oli esillä ja näytimme sardiineja, ja niinpä pöytään tuli kupillinen jossa oli kymmenkunta kylmää sardiinia. Puolen tunnin jälkeen kaivettiin opaskirja esille ja tilattiin ”tempuraa” ja syntyihän ravintolassa meillekin rasvassa paistetuista eri kalan ja vihannesten paloista maukasta syötävää.

Kahdeksas päivä. Hotellissamme ei ollut aamiaista, joten söimme ensin huoneissa kaupasta illalla ostettua aamupalaa ja sitten lähdimme raitiovaunulla kohti atomipommin muistopaikkoja. Elokuun 6, 1945, klo 08.15 amerikkalaiset pudottivat atomipommin joka räjähti n. 650 m maanpinnan yläpuolella. Lähes suoraan räjähdyspisteen alla raunioitunut Industrial Promotion Hall on jätetty ainoana pommin näkyväksi muistomerkiksi. Illan tullen palattiin Shinkasen junalla Tokioon.

Yhdeksäntenä päivänä kävimme katsomassa Tokion Ginzaa, hienojen kauppojen aluetta. Sen jälkeen oli vuorossa Keisarillisen palatsin ulompi puisto ja portti. Olimme sopineet entisen naapurimme Susumu Ogiharan kanssa tapaamisesta Imperial hotellin aulassa. Juttelimme menneistä ja nykyisistä noin tunnin ajan ja sitten alkoikin olla jo kiire talolle, kun Ainon piti ehtiä valmistautumaan television haastatteluun.

Kuvausryhmä tuli vähän ennen kuutta Samulin kanssa ja koko seremonia kesti melkein klo 20 saakka. Haastateltavat olivat vain Samuli ja Aino, mutta kyllä vanhemmiltakin jotain kyseltiin.

Kymmenes päivä aloitettiin tutustumalla ensin lähiympäristöön. Timo meni kirjastoon, Jukka tutkimaan Roppongia ja Leena ja Aino kaupoille. Illemmalla Timo palasi asunnolle ja Leena Jukka ja Aino jatkoivat kaupungintalon yläterassille katsomaan Tokion auringonlaskua ja valojen syttymistä eri puolille kaupunkia. Auringon laskiessa ja pilvien juuri silloin hajaantuessa, jopa Fuji vuori ehti hetken näkyä (vihdoin, ties kuinka monennella yrittämällä).

Yhdestoista päivä oli lauantai ja Samulin vapaapäivä. Hän lähti kanssamme Shinjukuun katsomaan kamerakauppaa ja hakemaan korjattavana olleen oman kameransa, ennen kuin jatkoi baseball otteluun. Timo meni miekkamuseoon ja Leena, Jukka ja Aino ottivat paikallisen junan Kamakuraan, noin tunnin matkan päähän meren rannalle. Se oli Japanin pääkaupunki vuosina 1180-1333. Tokioon palattuuaan Aino ja Leena vielä kiersivät Harajukun ja Shibuyan ostoskadut ja taivastelivat ihmispaljoutta.

Illalla olikin sitten tavaroiden pakkaamisen aika. Kahdentenatoista päivänä olikin aikainen herätys ja matka junalla lentokentälle ja kotiin.

Jukka, Leena, Timo ja Aino ISOTALO

(lyhentänyt ja kuvat valinnut Samuli)

Ajatuskartta

Japanissa on suuri kiinnostus suomalaista koulutusjärjetelmää kohtaan, koska Suomi on pärjännyt loistavasti kansainvälisissä tutkimuksissa. Varsinkin suomalaista äidinkielen ja kirjoittamisen opetusta ihastellaan täällä ja erityisesti ajatuskarttan käyttöä opetuksessa pidetään menestyksemme salaisuutena.

NHK, Japanin Yleisradio, kävi haastattelemassa tällä viikolla minua ja Ainoa, heidän TV1-kanavansa nayttaa maanantaina ohjelman "Evening topics", japaniksi tietenkin. Ohjelma on jonkinlainen "ajankohtainen kakkonen", joka tulee joka päivä samaan aikaan, mutta aihe ja teema vaihtuvat päivittäin. Maanantain ohjelmassa keskitytään Suomen aidinkielen opetuksen ja Intian matematiikan opetuksen salaisuuksiin.

Minua he haastattelivat keskiviikkona töissä (koska kukaan muu ei ollut suostunut tai Tokiossa? ja), koska olivat kiinnostuneet Vaisalasta suomalaisena kasvavana ja menestyvänä yrityksenä. He kysyivät linkkia aidinkielen opetuksesta yrityksen menestymiseen. Helppo nakki &;-) mitä ihmettä äidinkielen opetuksella ja insinöörivaltaisen teknologiayrityksen menestymisellä on tekemistä toistensa kanssa!?

Koska japanilaiset kuitenkin ovat sitä mieltä, että mind map on opetuksen salaisuus sain vedettyä hyvät yhtäläisyydet ryhmätöihin, joiden avulla mm. osallistuimme innovaatiokilpailuun viime kesänä, mietimme miten kehittää toimistoympäristöä ym. Aloitimme samoilla kysymyksillä kuin mind map (5W: Who, Where, When, What, Why), lätkimme post it'eja seinälle kuten sanoja mind mapiin, ... Mutta tämähän on vasta alkua, koska myöhemmin tulevat raadollisemmat kysymykset How? ja How much does it cost? Myös muutamia myyjiämme haastateltiin, mutta japaniksi luonnollisesti, enkä tiedä mitä kaikkea sanoivat.

NHK oli innoissaan, kun kerroin heille että 17 vuotias serkkuna on Suomesta käymässä, ja häntä voisi haastatella meillä kotona ja samalla tutkia Riikan puolimetristä äidinkielen kirjakasaa. Myöhemmin huomasin, että Riikalla on samat ajatuskarttoja sisältävät koulukirjat sekä Suomeksi että Japaniksi.

Selasimme kirjoja Ainon kanssa, joka kertoi kuinka hän on koulussa käyttänyt ajatuskarttoja, miten niitä käytetään miten ne rakentuvat jne. Aino oli elementissään ja taitaa varastaa shown. Aino olisi päässyt helpolla, elleivät olisi halunneet kurkistaa hänen kalenteriinsa, joka on täynnä värikkäitä muistiinpanoja.

Toisena teemana nousi esiin suomalaisen koululaitoksen ja yrityskulttuurin tapa rohkaista oman mielipiteen muodostamiseen ja esittamiseen. Sen nostivat esiin niin Vaisalan myyjä kun Ainokin. Toimittajan reaktioista päätellen tämä aihe päätyy varmasti ruutuun.

Myös suurlähetystöä haastateltiin maanantaina, mutta heidän painotustaan en tiedä. Taitavat kuitenkin olla samoilla linjoilla, koska eilisen aamun lehdessä oli juttu Suomen koululaitosta esittelevästä Project Finland opetussivustosta (englanniksi jenkeissä) ja lähetystön kommentteja. Jutussa toimittajat olivat nostaneet esiin saman asian "Finnish schools encourage children to think and learn on their own".

Kyllä Suomen ja Vaisalan menestyksen takana on monta muutakin asiaan, mutta tämä nostettiin esille tällä kertaa. Näen ohjelman maanantaina suorana töissä koko toimiston kanssa. Lehetysaika on klo 17:15-18:00 ja kohderyhmä ilmeisesti kotiäidit, koska töissäkäyvät ihmiset eivät ole TV:n ääreen vielä ehtineet.

Terveisin,

Samu

Kippis = Keep Peace!

Juhannus 2007 in Finland Village turned out to be "totemo omoshiroi", very enjoyable. I first went there on duty, because the village needed some helping hands to fix the cabins. I am lucky I went, but it didn't feel like being on duty at all.

People from Koumi town organized their sixth Finnish style Midsummer party at Finland Village. There were about 280 persons, and the evening was filled with entertainment, a lot of good food and drinks. Mayor of Koumi town started the original Koumi style "Juhannuskokko" with my cousins, Aino and Timo, who were visiting us in Tokyo. Besides enjoying the great hospitalyty of Koumi people, they got a change to see Japanese mountains and coutry side also.

We made lot's of new friends from local people, but most surprizing guests came from West Coast USA. A group of artists, who opened their exhibition "Currently West" the following day at Koumi Museum. And there was also an Irish teacher from Koumi school. And a drummer from Senegal performed when the night was dark and the camera catching the rythm. What an international town! What a great party!

The evening produced a new slogan while we were teaching how to say Cheers in Finnish. Cheers in Finnish is Kippis, pronounced Kip = "keep" & pis = "peace". Cheers = Kippis = Keep Peace!

The party was indeed peaceful but otherwise very much like a Midsummer party in Finland. &;-)

Keep peace!

Samuli


ps. Check out also the official page for lot's of photos.
sp

Kagurazaka Agaki Jinja Cafe

Just across the street from my office is a hidden tresure in Tokyo. One of the only cafe's, if not the only, operated by a shrine.

It provides a nice and relaxing environment to take a break. Ice tea costs 3 times as much as on the local convinince store. But enjoying it from glass, sitting outside on the terrace under the trees is more than 3 times as relaxing as sipping icetea from a plasrtic bottle at my desk while reading emails.

Maybe we should have a coffee table at the office also instead of everybody drinking their coffees at their desk!

Check it out!

Samuli

Mt Fuji Hill Climb

Rankka reissu mutta tulipa tehtyä!

Ylitin itseni ja voitin vuoren 46 minuutilla. Tavoteaikani oli alle 2 h 30 min, ja unelma-aikani alle 2 h. Mutta loppuaikani olikin 1 h 44 min! Pilates ja sykemittari ovat nostaneet kunnon korkealle. Kirjaimellisesti!

Matkaa oli 24 km ja nousua 1255 m, keskimäärin 5,2% jyrkkyydellä. Alhaalla paistoi aurinko, mutta ylhäällä pilvessä oli varsin viileää.

Ei se ihan mikään hupiajelu kuitenkaan ollut, vaikka sillä nimellä kisaa virallisesti kutsutaan.

Tuloksetkin tulivat

0-5 km, 23 min 22 sek, 12,8 km/h
5-10 km, 21 min 22 sek, 14,0 km/h
10-15 km, 22 min 31 sek, 13,3 km/h
15-20 km, 22 min 47 sek, 13,2 km/h
20-24 km, 14 min 14 sek, 16,9 km/h, loppukiri!

Sijoitukseni oli 1929/3619 kilpailussa, 438/777 ikäluokassani. Alle keskitason...

Samurai



Me and four guys from the office, one guys wife and over 4000 others participated a Mt Fuji "funride" yesterday. 24 km constant uphill, elevation 1255 m (average 5,2%)!

Crazy? Yes! But easier than I expected.

I was 46 minutes faster than my target (2 h 30 min) and 16 minutes faster than my dream goal (2 h), finishing in 1 h 44 minutes.

My old faithful bike behaved well among all the carbon frames!

Results were published

0-5 km, 23 min 22 sec, 12,8 km/h
5-10 km, 21 min 22 sec, 14,0 km/h
10-15 km, 22 min 31 sec, 13,3 km/h
15-20 km, 22 min 47 sec, 13,2 km/h
20-24 km, 14 min 14 sec, 16,9 km/h, I still had some power left!

I was 1929/3619 on the race, 438/777 on my age group. Below average... &;-)

Samuli