Lordin konsertissa
Kävimme keskiviikkona Lordin konsertissa. Keikalle pääsivät Samuli, Oskari, Riikka ja Oskarin luokkakaveri Olivia, joka on kova Lordi-fani.
Keikka oli aika raju, ja näimme bändin melkein eturivistä!
Tupa oli täynnä, japanilaiset heiluivat musiikin tahdissa ja huitoivat Lordin käsimerkkejä ilmaan. Joku osasi jopa biisien sanoja! Keikka kesti noin 1,5 tuntia ja loppui ihan sopivasti klo 20.30, joten saimme nuorison kotiin ajoissa, heräämään seuraavana aamuna kouluun.
Yritimme myös päästä nimmareiden toivossa kurkistamaan backstagelle, mutta japanilainen turvamies oli tosi tiukkis eikä päästänyt meitä lähellekään. Neuvottelemaan emme ryhtyneet, sillä vartijan englanninkielentaito tuntui koostuvan vain seuraavasta fraasista: " No, go, please!"
Oskari sai kuitenkin tuliaisiksi t-paidan, avaimenperän ja vanhimman Lordi-levyn ja Oliviakin onnistui nappaamaan avaimenperänsä kaveriksi basistin heittämän plektran, joten emme olleet kovin pahoillamme. Ja onneksi ostamamme cd:n mukana tuli hieno nimmarikortti, joten sekin puoli hoitui, sittenkin. Tosin itse pyydetty nimmari on aina parempi kuin pussillinen saatuja...
R.O.S.O.
Katso kaikki Lordi-jutut blogistamme
3 comments:
Hard Rock Halleluja!
Olipa torvi tämä ovimies, kun ei päästänyt "maanmiehiään" katsomaan Lordeja ja nimmareita hakemaan.
terkuin, mummu ja pappa
Lordi on kuulemma harmitellut Euroviisuliitteessä, ettei löytänyt japanilaisia lelukauppoja. No jos hän
- ei olisi käskenyt turvamiehiä ajamaan nimikirjoituksenmetsästäjiä pois tai
- ei olisi kieltäytynyt tapaamasta suomalaista poikaa keikan jälkeen, kun kysyimme sitä suomalaiselta roudarilta tai
- olisi vastannut hänelle lähettämäämme sähköpostikyselyyn klubikeilkan ikärajasta tai
- olisi pyytänyt promoottoriaan vastaamaan tälle lähettämäämme sähköpostikyselyyn klubikeilkan ikärajasta,
hän olisi tavannut suomalaisen lapsiperheen joka taatusti tietää lelukauppoja Tokiossa.
Kannattaako leikkiä isoa staraa?
Samurai
Laita, Samuli tämä Lordijuttusi netin kautta vaikka Hesarin yleisönosastolle. Jospa Lordi sieltä "lukisi" sen ja ottaisi oppia ensi kerralla.
Lide
Post a Comment