Tuesday, July 17, 2007

Onnela

Kävimme Timpan mökillä, Onnelassa, matkalla Savonlinnaan.

Ja varsinainen Onnela se olikin, kyllä Järvi-Suomen maisemissa silmä ja mieli läpäävät. Järvi oli heti rannassa, sauna lämpemee puilla, valoisaa pitkälle aamuyöhön asti, aamu-uinti virkistää, ei kiire minnekään, ystäviä, ruokaa ja viiniä, iltanuotio, ...

Puita ja taloja on käänteisessä suhteessa Tokioon nähden - puita miljoonia, taloja muutama siellä täällä. Vankka peruskallio eikä taifuuneja tai maanjäristyksiä.

Samu

Sunday, July 01, 2007

Juhannuskierros Japanissa

Siitä asti, 90-luvun lopulta, kun naapureinamme asui Ogiharan suomalais-japanilainen perhe, olimme pitäneet Japanin matkaa mielessä. Matkan mahdollisuus tuli, kun Samuli sai Vaisalan pestin Tokioon. Kun Riikka ja lapset tulivat Suomeen, jäi taloon meille tilaa ennen kuin Timon armeija alkaa.

Yhdeksän tunnin lento oli melko uuvuttava. Kävimme myöhäisellä lounaalla talon lähellä olevassa ”ranskalaisessa”ravintolassa. Arvaamalla tilattuna ruokana Aino sai merileväsalaattia ja Timo ja Jukka nuudeleita, joiden liharuokana oli alle sentin mittaisia matoja. Ensimmäinen ilta tutustuttiin taloon ja grillattiin pihvit talon kattoterassilla katsellen Tokion valoja.

Toisena päivänä aloitimme kaupunkikierroksen kaupungintalon turistitoimistosta ja sen 45 kerroksen näköalatasanteelta Shinjukussa. Jos ilma olisi ollut kirkas, Fuji vuorenkin olisi pitänyt näkyä sieltä. Lounaan nautimme paikassa, jossa se maksettiin ravintolan ulkopuolella automaattiin ja painettiin annoksen kuvan kohdalla nappia ruokalipukkeen saamiseksi. Ravintolan kassa on kokonaan automaatissa ja sisällä vain syötiin. Helppoa näin merkkejä ja kieltä osaamattomalle. Tällaisten ravintoloiden hinnat ovat kohtuullisia. Annos on 3-5 Euroa.

Kolmantena päivänä, aamuvarhaisella otimme Samulin johdolla metron kohti kalatoria, joka on ehkä maailman suurin kalan tukkutori. Näimme suurten tonnikalojen paloittelua ja monenlaista kalaa ja äyriäistä ennen kuin ostajat ovat vieneet ne mukanaan. Ainon mitta kalojen katselussa täyttyi, kun myyntipöydällä oli samanlaisia kilpikonnia, kuin meidän kotieläimemme Pakilassa.

Neljäs päivä valkeni aurinkoisena Finland Villagessa, Koumin kylässä Yatsugataken vuoristossa. Samuli tunsi patikkareitin ylös vuorille. Reitti alkoi pienen kylpylä – majatalon vierestä ensin puron vartta kulkevaa kivistä polkua ja myöhemmin melko uutta metsäautotietä. Autotien loputtua jatkui taas polku puron vartta pitkin. Timo nopeimpana kävi kääntymässä n. 2000 m:n korkeudella. Me hitaammat jäimme pari sataa metriä alemmaksi. Kylpylään palattuamme nautimme japanilaisen kuuman kylvyn rikkipitoisessa yli 40 asteisessa vedessä.

Illalla alkoivat suomalais-japanilaiset juhanusjuhlat. Päivän aikana kyläläiset olivat rakentaneet paikallisen sahan kuoripuista ja kutterilastuista kaksi kokkoa, toisen järven päälle lautalle. Tien varsille ja järvelle oli tuotu ainakin tuhat värikästä vahasta tehtyä kynttilälyhtyä, joihin illan pimentyessä sytytettiin tuikut. Näyttämön katolla oli Suomen ja Japanin liput.

Viides päivä oli taas sateinen. Oli uskomaton näky herätä klo 9 ja huomata että järjestäjät olivat viimeistä roskaa myöten siivonneet koko juhlakentän. Vain hiukan savuava kokon pohja paljasti sen että yöllä oli kokkoa poltettu. Juhlapaikan järjestelyt tehtiin lähes huomaamatta kun olimme patikoimassa ja konsertissa ja yhtä huomaamatta paikka oli taas siivottu.

Tarkoitus oli paluumatkalla nousta ihailemaan Fuji vuorta. Vuori toki pysyi piilossa koska satoi koko päivän. Ajoimme ylös saman reitin, jonka Samuli oli noussut polkupyöräkilpailussa pari viikkoa aikaisemmin.

Kuudes päivä. Kioton ”ryokan” oli melko lähellä asemaa, vanha ja jo hiukan ränsistynyt. Huoneessa oli tatamien päällä futonit, valmiiksi avatut patjat sänkyinä, matala pöytä ja sen vieressä tyynyt istuimina. Onneksi Jukan ja Leenan huoneessa oli myös pieni pöytä ja tuolit ikkunan edessä siirrettävien seinäkkeiden takana.

Olimme huomanneet oppaasta että joka kuun 25 päivä pidetään Kiotossa kirpputori Kitano Temmangi temppelin puistossa. Vieressä oli lisäksi Kinkakuji temppeli, jonka vasta uusittu kultainen pagodi oli kieltämättä aika vakuuttava. Muutama geisha nähtiin, mutta taisimme ohittaa tärkeimmät hupikorttelit. Erään "antiikkimyymälän" kohdalla Leena huomasi korissa useampia käteviä pitkiä kenkälusikoita, otti yhden ja kysyi hintaa. Omistaja oli vilpittömän hämillään, koska se olikin perheen omaa käyttötavaraa, kuten viereiset sateenvarjot.

Seitsemäs päivä aloitettiin opaskirjan mukaisella kävelykierroksella Gionin alueen temppeleitä katsomaan. Matka Kiomizun temppeleille kulki suuren hautausmaan halki. Joka maalla on todella oma hautausmaa kulttuurinsa ja japanilainen harmaakivinen hautausmaa on askeettisuudessaan omaa luokkaansa. Jaksoimme kävellä yhteen menoon Chionin temppelin portille, jonka sanotaan olevan Japanin suurin temppeliportti.

Iltapäivällä oli vajaan parin tunnin junamatka Hiroshimaan. Kun kaupat oli katseltu, poikkesimme päivälliselle ravintolaan, jossa ei ollut mitään ruokalistaa englanniksi. Aino ja Timo onnistuivat tilaamaan kohtuulliset ruoat. Jukka ja Leena yrittivät selittää haluavansa kalaruokaa. Eri ruoka-aineita oli esillä ja näytimme sardiineja, ja niinpä pöytään tuli kupillinen jossa oli kymmenkunta kylmää sardiinia. Puolen tunnin jälkeen kaivettiin opaskirja esille ja tilattiin ”tempuraa” ja syntyihän ravintolassa meillekin rasvassa paistetuista eri kalan ja vihannesten paloista maukasta syötävää.

Kahdeksas päivä. Hotellissamme ei ollut aamiaista, joten söimme ensin huoneissa kaupasta illalla ostettua aamupalaa ja sitten lähdimme raitiovaunulla kohti atomipommin muistopaikkoja. Elokuun 6, 1945, klo 08.15 amerikkalaiset pudottivat atomipommin joka räjähti n. 650 m maanpinnan yläpuolella. Lähes suoraan räjähdyspisteen alla raunioitunut Industrial Promotion Hall on jätetty ainoana pommin näkyväksi muistomerkiksi. Illan tullen palattiin Shinkasen junalla Tokioon.

Yhdeksäntenä päivänä kävimme katsomassa Tokion Ginzaa, hienojen kauppojen aluetta. Sen jälkeen oli vuorossa Keisarillisen palatsin ulompi puisto ja portti. Olimme sopineet entisen naapurimme Susumu Ogiharan kanssa tapaamisesta Imperial hotellin aulassa. Juttelimme menneistä ja nykyisistä noin tunnin ajan ja sitten alkoikin olla jo kiire talolle, kun Ainon piti ehtiä valmistautumaan television haastatteluun.

Kuvausryhmä tuli vähän ennen kuutta Samulin kanssa ja koko seremonia kesti melkein klo 20 saakka. Haastateltavat olivat vain Samuli ja Aino, mutta kyllä vanhemmiltakin jotain kyseltiin.

Kymmenes päivä aloitettiin tutustumalla ensin lähiympäristöön. Timo meni kirjastoon, Jukka tutkimaan Roppongia ja Leena ja Aino kaupoille. Illemmalla Timo palasi asunnolle ja Leena Jukka ja Aino jatkoivat kaupungintalon yläterassille katsomaan Tokion auringonlaskua ja valojen syttymistä eri puolille kaupunkia. Auringon laskiessa ja pilvien juuri silloin hajaantuessa, jopa Fuji vuori ehti hetken näkyä (vihdoin, ties kuinka monennella yrittämällä).

Yhdestoista päivä oli lauantai ja Samulin vapaapäivä. Hän lähti kanssamme Shinjukuun katsomaan kamerakauppaa ja hakemaan korjattavana olleen oman kameransa, ennen kuin jatkoi baseball otteluun. Timo meni miekkamuseoon ja Leena, Jukka ja Aino ottivat paikallisen junan Kamakuraan, noin tunnin matkan päähän meren rannalle. Se oli Japanin pääkaupunki vuosina 1180-1333. Tokioon palattuuaan Aino ja Leena vielä kiersivät Harajukun ja Shibuyan ostoskadut ja taivastelivat ihmispaljoutta.

Illalla olikin sitten tavaroiden pakkaamisen aika. Kahdentenatoista päivänä olikin aikainen herätys ja matka junalla lentokentälle ja kotiin.

Jukka, Leena, Timo ja Aino ISOTALO

(lyhentänyt ja kuvat valinnut Samuli)