Monday, December 25, 2006

Sinappihuntu on sialla yllä

Koska käytin viime viikolla kaikki loput lomapäiväni, ja koska joulu ei ole Japanissa pyhäpäivä, olin tänään töissä.

Lounasaikaan rupesi tekemään mieli kinkkua, joten menin paikalliseen kuppilaan syömään tonkatsun - upporasvassa paistetun, leivitetyn porsaanleikkeen, joka tarjoillaan sinapin kera.

Kyllä se kinkusta kävi, vaikka oli erilainen kuin Suomessa.

Samu

Jouluksi kotiin

Auran kasaOskarin kasaMummu ja Pappa skypessäSaavuimme kotiin jouluaattoiltana, ja olihan se pukki tuonut kaksi säkillistä lahjoja kuusen alle loman aikana!

Jo ennen joulua postitontut olivat tuoneet muutaman lahjan kuusen alle. Postitontut olivat myös jättäneet viestejä paketetista, jotka eivät olleet säkkeihin ehtineet tai postiluukkuun mahtuneet!

Soitimme tietysti mummulaan, toivotimme hyvät joulut ja esittelimme parhaat lahjat!

Aura ja Oskari

Etelän lämpöön

Yksi hiekkalinnoistaWaikiki beachAloha!Hula-tyttö, surffari-poika ja JoulupukkiHeti lasten koulun loputtua suuntasimme viikoksi etelän lämpöön ennen kuin japanilaisten lasten loma alkoi ja hinnat karkasivat pilviin. Etelä tarkoittaa täällä Tyynenmeren saaria, tällä kertaa Hawaiia. Emme olleet yksin liikkeellä vaan lauatai-iltana Tokiosta Honoluluun lensi jumbojettejä puolen tunnin välein.

Vietimme rentouttavan viikon rankan vuoden päätteeksi. Rakensimme hiekkalinnoja, uimme, snorklasimme, kävelimme rantakaduilla, söimme hyvin, shoppailimme, kävimme ihailemassa maisemia vanhan tulivuoren huipulta, ... eli otimme iisisti.

Näimme myös Joulupukin toisella puolella maapalloa, mutta hän ei tainnut olla aito, koska ei puhunut suomea.

Jouluksi lensimme kotiin, ja lasten yllätykseksi jouluaatto tulikin jo päivämäärärajalla silmänräpäyksessä. Ja tietysti lapset odottivat innolla oliko Joulupukki käynyt Tokiossa!

ROSA

Saturday, December 16, 2006

Merii kuriisumasu

Shodo by Riikka


Yllä lukee "Merii kurisumasu", eli "Merry Christmas" äännettynä japanilaisittain. Riikka shodoili sen perinteisesti siveltimellä ylhäältä alas, oikealta vasemmalle.

Meillä on takanamme tapahtumarikas koiran vuosi, johon on mahtunut paljon asioita. Nyt voimme rauhallisin mielin rauhoittua joulun ja uuden vuoden viettoon, kun syksyn aikana lasten koulunkäynti ja muu arki on vihdoin alkanut sujua vaivattomasti.

Vuoden kohokohtia ovat olleet tutustuminen japanilaiseen kulttuuriin, muutamien ystävien vierailut Tokiossa, pitkä ja aurinkoinen kesäloma Suomessa sekä monet pienet ja suuret asiat, joita olemme kokeneet arjessamme Tokiossa tai harvoilla matkoillamme miljoonakaupungin ulkopuolelle. Monet näistä löytyvät tästä blogistamme.

Hyvää joulua ja rauhallista villisian vuotta 2007!

Riikka, Oskari, Samuli & Aura


The picture above has "Merii kurisumasu" written on it in Japanese. That is their way of pronouncing Merry Christmas. Riikka draw the traditional shodo with ink and brush from right to left.

A lot has happened to us during the year of the dog. Now we can relax for the holiday season with a peaceful mind, since children's school and our everyday life is finally going smoothly.

The highlights of this year have been learning more Japanese culture, visits by some of our friends, the long and sunny summer holiday in Finland, and many smaller and bigger things we have experienced during our stay in Tokyo or during our rare trips out of this megalopolis. Many of these you will find in this blog (but only some with English summary).

We wish you a merry Christmas and a peaceful year of the boar 2007!

Riikka, Oskari, Samuli & Aura



Lunta temppelissä

Posted by Picasa

Wednesday, December 13, 2006

Kissa kuumalla katolla

Kissa osaa nauttia olostaan!

Aurinkoisina aamuina sama kissa on aina samaan aikaan venyttelemässä kuumalla katolla. Siinä se nauttii olostaan, kun vieressä japanilaiset kiiruhtavat toimistoihinsa tai kolistelevat viereisellä rakennustyömaalla. Tuskin kenellään on aikaa vilkaista katolle ja ihailla kissaa.

Tämä oli jo kolmas kerta kun pysähdyin kissaa kuvaamaan. Kaksi edellistä menivät pieleen, koska kamerakännykkä ei selvinnyt kontrasteista. Nyt, kun huomasin aamun olevan kirpeaä ja aurinkoinen, pakkasin kameran mukaan jo kotona. Ja siellä kissa oli minua odottamassa - joihinkin asioihin voi luottaa!

Sen verran aikaa pitää ihmisellä aina olla, että nauttii eleämän pienistä hetkistä. Arki on juhlaa!

Samuli Posted by Picasa

Saturday, December 09, 2006

Pikkujoulut

Onko herralla varmasti jokaisessa lasissa jo viinaa?Olemme aivan kuvan keskellä. Klikkaa, jos et usko!
Vauhti kiihtyy keskiyöllä.Meno on hurjaa kello 0:28!
Pohjoismaiset kauppakamarit järjestivät jokavuotiset hulvattomat pikkujoulut, joissa meno oli kuin teekkaribileissä konsanaan!

Riikka & Samuli



ps. Älä yritä tätä kotona

SP



Thursday, December 07, 2006

Ikebana

Japanilainen kukka-asetelma, italialainen tarjotin sekä tsekkiläiset kynttilänjalat ja valokuvakehys ovat harmoniassa suomalaisen lipaston päällä. Posted by Picasa

Wednesday, December 06, 2006

Finland class at my school

Getting startedMidnight sunLordi on stageFinland in picturesToday was the independence day of Finland. I held a Finland class at my school with my mom and dad.

We talked about Finland, our female president, our history, and our location on Earth and how that effects on the midnight sun and kaamos.

What it looks like when 5 million people live in Finland in about the same area as 128 million in Japan. How Helsinki metro and landscape are different from Tokyo.

We showed how winter in Finland looks like and how the whole country can be colder than your freezer!

I also though my friends some Finnish like "Kokko, kokoa koko kokko kokoon. Koko kokkoko? Koko kokko."
At the end we watched Lordi's show in the Eurovision song contest. My whole class was wawing Finnish flags and cheering like the crowd in Athens.


Then we tasted some Finnish bread and candy. And ofcourse we displayed Moomin, Marimekko design, childrens books, kuksa (wooden mug) and other things from Finland.

Finally everybody did group works and studied Finland in pictures, Finnish map and facts, Finnish language and Finnish nature and animals.

That was fun,

Oskari

Sunday, December 03, 2006

Saturday, December 02, 2006

Robottipuisto

Kävimme lasten kanssa nauttimasta kuulaasta syyssäästä heidän lempipuistossaan, Robottipuistossa.

Sopivasti katsottuna robotit muodostavat jättimäisen reliefin viereisen talon seinustalle.

Robotteja on 11 päällekkäin, mutta talon kerroksia emme laskeneet...

Samu & lapset


Posted by Picasa